www.pito.fi

 

Etusivu :: Toiminta :: in English

Jäsenpalvelut (kirjaudu)

Palvelua, Ideoita, Tietoa ja Osaamista!

PITO on nykyaikainen IT-Osuuskunta, joka on perustettu vastaamaan sekä asiakkaiden että toimijoiden verkostoitumisen haasteisiin. Yhdistämällä voimavaramme ja ammattitaitomme pystymme palvelemaan asiakastamme kokonaisvaltaisesti esimerkiksi kaikissa laitehankinnoissa, erilaisissa tietotekniikkatarpeissa, sekä ohjelmisto- ja internetratkaisuissa.

Osuuskuntaan jäseneksi

Tällä hetkellä toimintamme on pienimuotoista, suurin osa jäsenistä tekee osuuskuntatyötä sivutoimisesti, tai esimerkiksi toimii toisessa yrityksessä alihankintasopimuksella. Meillä on sekä toiminimijäseniä, että henkilöjäseniä, joten aikaisempi yritystoiminta ei ole välttämättömyys.

Uusia jäseniä emme siis ota koulutettavaksi, mutta jos olet tutustunut osuuskuntatoiminnan periaatteisiin ja tunnet olevasi valmis itsenäiseen yrittäjän työhön, niin kysy toki lisätietoja.

Osuuskuntatoiminnasta saat tietoja Tampereen seudun osuustoimintakeskuksesta, tai Pellervon sivuilta.

Yhteystiedot

Toimimme pääasiassa Tampereen ja koko Pirkanmaan alueella. Meillä ei ole yhteisiä toimitiloja, joten jäsenet toimivat kukin tahoillaan, ympäri Suomen.

Osuuskuntamme jäseniin voit ottaa suoraan yhteyttä, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@pito.fi.

Yleiset tiedustelut, laskutusasiat ja muut yhteydenotot osoitteeseen info@pito.fi. Kiireellisissä asioissa voit myös soittaa rahastonhoitajalle:
Merja Linkomäki +358 (0)40 846 5635

 

Pirkanmaan IT-Osuuskunta :: Y-1977503-3 :: info@pito.fi

www.pito.fi